Kuherruskuukaudet media-alan kanssa

Tiedätkös mikä auttaa talviväsymykseen? Sellaisen asian tekeminen, joka saa suupielet joka päivä hymyyn. Tai ainakin melkein joka päivä. Eihän tässä sentään missään satumaassa eletä. Joskus tulee väkisinkin unettomia öitä. Ne unettomat yöt ovat kohdallani johtuneet yleensä liiasta inspiroitumisesta, innokkuudesta ja projekteista, joita olen päässyt tekemään. Media-alan ja kuvallisen ilmaisun opintoja on takana vasta yhden syksyn verran, mutta olen oppinut jo paljon valokuvauksesta, kuvankäsittelystä, videokuvauksesta, animoinnista, äänitekniikasta, editoinnista ja tapahtumatuotannosta.


Kuva Saija Hakola

 Opintojen alusta kirjoittamani blogitekstin ansiosta päädyin tekemään KPEDU:n viestintäpalveluiden kanssa yhteistyössä media-alan esittelyvideon. Tartuin mielenkiinnolla haasteeseen vaikkei minulla ollut juuri yhtään kokemusta videokuvaamisesta, editoinnista saati animoimisesta. Visio oli kuitenkin kirkas. Piti vain selvittää miten kaikki toteutetaan.

Minulla oli kunnia käsikirjoittaa ja suunnitella koko esittelyvideo sekä myös vastata sen editoinnista, musiikkia, värimäärittelyä ja grafiikkaa lukuunottamatta. En olisi kuitenkaan selvinnyt ilman apua. Luokkakaverini Jussi Valo ja Saija Hakola toimivat kuvauksissa assareina, KPEDU:n viestintäpalvelut vastasivat kuvaamisesta ja opettaja Antti Hotakainen auttoi animoinnissa.


Hihat tuli käärittyä uudelleen ja paidan helmat liattua kolmen päivän työharjoittelussa tapahtumatuotannossa, jossa Ambient Audio toteutti äänet ja valot Kipinä-tapahtumaan. Pitkien ja raskaiden työpäivien aikana kasasin esiintymislavaa, asentelin valoja, kytkin piuhoja, ruuvailin, kuuntelin pieruvitsejä, testailin mikrofoneja ja roudasin tavaraa. Tapahtumassa toimin lavan vieressä monitorimiehenä eli muutamalla napin painalluksella syötin takaseinälle puhujien tarvitsemia videoita ja powerpointteja. Pääpuhujaksi oli saatu Iron Maidenistakin tunnettu Bruce Dickinson. Pari kertaa kävi mielessä, että mitä jos nyt vahingossa valitsen hänen esitykseensä väärät videot seinälle. Ups! Kaikki sujui kuitenkin hienosti ja nyt voin kehuskella, että olen jutellut Bruce Dickinsonin kanssa.

Keskustelu meni näin:
Bruce: "Tarkistatko vielä mun mikin?"
Minä: "Olli tarkistaa kohta."

Aika pian kävi selväksi, ettei tällainen ääniherkkä kaveri sovi musiikki- ja tapahtumakeikoille täysipäiseksi työntekijäksi.


Koululla on hieno ja hyvin varusteltu TV-studio, joita ei ihan joka pitäjästä löydy. Kun toisen vuoden opiskelijat uudelleen filmatisoivat James Bond-elokuvasta kohtausta me ykköset pääsimme taustanäyttelijöiksi seuraamaan tiukkatahtista kuvauspäivää. Siinä taukohuoneen sipsikulhon ääressä mietin, että minäkin haluan kuvata. Uutisia, elokuvia, dokumentteja, kotivideoita ja mainosvideoita ja editoida niistä mielenkiintoisia kokonaisuuksia. Haluan kertoa tarinoita.


Kännykkän video-ominaisuuteen tottuneelle tuollainen Panasonicin P2 ammattilaiskamera tuntuu aika jämerältä, mutta sellaistakin olen oppinut käyttämään. Valkotasapainon tarkistus, äänikanavien säätö, kuvan tarkennus ja muut säädöt tuntuvat jo melkein rutiinilta.

Olen päässyt kuvaamaan uutisinserttejä, leikkaamaan videomateriaalia, toimimaan haastattelijana ja olenpa tehnyt yhden radiomainoksenkin. Koska inserteissä tarvitaan aina grafiikkaa, on niidenkin tekemisestä jo hieman kokemusta. Olen myös hieman salaa ihastunut animointiin. Enkä nyt puhu piirroshahmoista, vaan graafisista elementeistä, jotka saadaan kieppumaan, katoamaan, ilmestymään, loittonemaan ja vaikka pomppimaan ruudulla. Animointi ja video ovat minulle tällä hetkellä, kuin joillekin piparkakku homejuustolla. Vastustamaton kiusaus, josta haluaisin oppia lisää.

Kuva Iida-Ellen Laasonen
Inserttien kuvaamisen lisäksi kameran kanssa voi viettää laatuaikaa myös monikameratuotannoissa, joissa ohjaaja johtaa kameraryhmää kapelimestarin elkein kuulokkeiden välityksellä.

"...Kakkonen varoo, leikataan nyt! Ykkönen avaa vähän, tarkenna. Ykkönen varoo, leikataan nyt! Hyvä leikkaus! Ykkönen tilttaa vähän alas..."

On vaikea muistaa hengittää. Leikkauspöydän äärellä työskentely on yhtä intensiivistä. On seurattava montaa kuvaruutua kerralla ja valittava oikea kamera lähetykseen.

Kuva Anna Keskivinkka
Kuvassa Anna Keskivinkka, Jussi Valo, Saija Hakola, minä ja Sini Sulkakoski
Kuvaaminen eri muodoissaan taitaa sotkea meidän kaikkien yöunet aina silloin tällöin. Innostus on suuri ja yhteisissä kuvaussessioissa syntyy välillä, noh, erikoisiakin kuvia. Tärkeintä on kuitenkin taitojen karttumisen lisäksi se, että me nauramme yhdessä ja hitsaudumme tiiviimmäksi joukoksi luovia media-alan tulevaisuuden toivoja. Hassuttelemme, puhumme suoraan, autamme, kehumme ja innostamme toisiamme. 
Kuva Saija Hakola
Kuva Anna Keskivinkka
Ja aina välillä taukohuoneesta kuuluu riehakkaita ääniä, kun oppilaat tai opettajat kilpailevat pöytälätkän mestaruudesta.

Nämä ensimmäiset kuukaudet ovat tuntuneet kuherruskuukausilta media-alan kanssa. Alun yli-innokkuus alkaa laantua ja jokainen löytää pikkuhiljaa omat mielenkiinnon kohteensa. Nyt on aika syventää taitoja työelämäjaksolla ja miettiä mahdollista ulkomaan vaihtoa.
 
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran 25.1.2019 Matka maailman ympäri 80 vuodessa -blogissa
(linkki)
Copyright © 2017 Laura Laakso
Web Savvy Designs. Out of the FlyBird's Box.